Juuri oikean ikäiset

Maanantai, 12. Joulukuuta 2016 - 20:18
TEKSTI: Annika Järvinen
KUVAT:

Ensisynnyttäjän keski-ikä vuonna 2015 oli 28,8 vuotta. Tampereen Lapinniemessä asuvat Liisa ja Lauri saivat esikoisensa 23-vuotiaina. Loppusyksystä 2016, kuopuksen ollessa alle vuoden ikäinen, perheestä huokuu lämpö, rakkaus ja tasapainoisuus. Nelihenkinen perhe on kuin yksi yksikkö, jonka elämä on asettunut uomiinsa juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan aikaan. Juuri oikean ikäisenä.

Kuvat ovat osa Visuaalisen journalismin erityisalueet -kurssin suoritusta. Henkilökuvauksen osuutta ohjasi Liisa Takala.

Rutiinit ovat arjen rytmittämisen kannalta tärkeitä.
Kun Laurilla on vapaapäivä, perhe viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä.
Erityisesti perheen esikoinen osallistuu jo arkisiin askareisiin. Joskus sipulitkin lentävät ruoanlaiton tiimellyksessä lattialle.
Lauri ja perheen esikoinen katselevat lammella uiskentelevia sorsia.
Potkupyörä vie välillä jännittäviin paikkoihin.

Nuoret vanhemmat

Nuoren lapsiperheen arki

Vastasyntynyt vanhemmuus

Tamperelaiset Veronica ja Eino ovat pienen 7-viikkoisen Salli-vauvan tuoreet vanhemmat. Kuvasarja kuvaa nuoren lapsiperheen arkea.

Perhe Kalevassa, mutta koti Lapualla

Pian 24-vuotta täyttävä yksinhuoltajaäiti Satu opiskelee toista vuotta Tampereen yliopistossa luokanopettajaksi. Sadun Kalevassa asuvaan...

Nella-koira seuraa Caritan ja Joan puuhastelua olohuoneen paraatipaikalta.

Huolenpitoa ja pieniä haaveita

21-vuotias Carita on lähihoitaja ja pian kahden lapsen äiti.

Henri, Iisa ja Miia asuvat Tampereen Hervannassa.

Hoivaajien esikoinen

Sairaanhoidon opiskelijoiden Henrin ja Miian esikoinen on kohta puolen vuoden ikäinen.

Prinsessa Adriana

Monikulttuurista perhe-elämää

Nuoren lapsiperheen arkea Tampereen Hervannassa.

Minja ja Esme kotonaan

Nuoren yksinhuoltajaäidin elämää

Nuori yksinhuoltajaäiti Minja pyörittää arkea kotihoidontuella ja kasvattaa 1-vuotiasta tytärtään.

Kuivakausi

Kuivakausi (2016)

Maisa ja Juuso olivat olleet yhdessä seitsemän kuukautta, kun he saivat tietää olevansa raskaana.

 Mun näköinen elämä (2016)

Mun näköinen elämä (2016)

"Mun näköinen elämä" kertoo 23-vuotiaasta Minjasta ja hänen 1-vuotiaasta tyttärestään Esmestä.

Saa tulla syliin (2016)

Syliin saa tulla (2016)

Satu toivoo lastensa muistavan lapsuudestaan sen, että hän on ollut lämmin äiti ja että hänen syliinsä on aina saanut tulla.

Hyvä olla (2016)

Hyvä olla (2016)

Ennakkoluulot nuorena vanhemmaksi tulemisesta osoittautuivat Liisan kohdalla epävarmuudeksi omasta identiteetistä.

Parempi paikka (2016)

Parempi paikka (2016)

"Parempi paikka" kertoo vauvan syntymän tuomasta elämänmuutoksesta.