Muille maille aikanaan

Lauantai, 6. Marraskuuta 2010 - 17:23
TEKSTI: Evelin Kask
KUVAT:

Vaatesuunnittelija Antti Asplundin ensimmäinen mallisto julkaistiin loppuvuodesta 2006. Suomi on Asplundille jo tuttu leikkikenttä, mutta ulkomaille hänellä ei ole vielä mikään kiire.

 Iso, valkoinen sulka heilahtaa 28-vuotiaan vaatesuunnittelijan Antti Asplundin mustassa knallihatussa, kun hän käy kiinni ateriaansa ravintolassa Iso-Roobertinkadulla.

Neljän vuoden aikana Asplund on ehtinyt paljon. Hänen viimeisin mallistonsa, Clinging, on kymmenes, ja seuraavan kevään mallisto on sekin jo hyvässä vaiheeessa. Lisäksi Asplundilla on ollut yhteistyöprojekteja moneen suuntaan. Hän on ollut paljon myös julkisuudessa.

Kaikkein näkyvimmin hän oli esillä vuonna 2009 Muodin huipulle -tv-sarjassa. Hän pääsi pitkälle, kunnes kahdeksas tehtävä tiputti nuoren suunnittelijan jatkosta.

Sarjan jälkeen Asplund on jatkanut entistä vauhdikkaammin, vaikka luovan työn ja yrittäjyyden yhdistäminen ei ole helppoa.
Taloudelliset seikat mietityttävät Asplundia paljon. Hän ei haluaisi niiden vaikuttavan työhönsä, mutta paine on olemassa, sillä yritys täytyy pitää käynnissä.

– Totta kai haluaisin sanoa, ettei taloudellisilla seikoilla ole väliä, mutta on niillä - tosi paljonkin. Kun suunnittelen uutta mallistoa, siinä on aina sekin aspekti, että mallisto pitää saada myytyä, Asplund kertoo.

Kansainvälistyminen on monen vaatesuunnittelijan tavoite jo ennen, kuin yritys on ehtinyt edes saada tuulta alleen. Se on ihan ymmärrettävääkin: Suomen markkinat ovat niin pienet. Isoille vesille tähtääminen on yritykselle kannattavampaa. Myös Asplund myöntää tämän. Silti hän näkee itsensä kansainvälistymistrendistä poikkeavana outolintuna.

– Ehkä se johtuu myös talouskriisistä, että toimin paljon Suomessa. Ja ehkä siitäkin, että mulla on täällä paljon näkyvyyttä. Kun aloitin, oli hassua, että joka paikassa rinnastettiin: ’Tuleva kansainvälinen tähti’ ja ’kansainvälinen menestystarina’. Suomessa aletaan saman tien puhua kansainvälistymisestä, mikä on tosi outoa. Jos tekee työtään jossain muualla, on jollain tapaa hyväksytympi. Silloin on mukamas sitä menestystä ja kaikki asiat ovat hienosti, Asplund puuskahtaa.

– Vuosien varrella mulle on tullut yhä enenevissä määrin sellainen fiilis, että hyvä, kun en ole vielä lähtenyt ulkomaille. Mä lähden mieluummin valmiin paketin kanssa ja varmistan, että resurssit ovat kunnossa. Olen ollut kansainvälisillä messuilla ja tehnyt joitakin näytöksiä, mutta ne ovat hyvin kalliita, ja on suuri riski lähteä, jos on tuntematon.

Asplund kokee, että ulkomaille lähdettäessä hänen pitäisi itse jäädä sinne, sillä ”Antti Asplund” on niin vahvasti henkilöitynyt brändi.

– Mun unelma on, että voisin muuttaa ulkomaille ja tehdä siellä vähän aikaa duunia. Tämä on ihan realistinen tavoite.

Asplund pyrkii tulevaisuudessa vielä määrätietoisemmin siihen, etteivät hänen vaatteensa olisi ”sesonkiluontoista kertakäyttötavaraa”.

– Mua ahdistaa, miten vaate ja muoti toimivat tietyllä aikataululla. Jos miettii muusikoita, heillä saattaa mennä helposti kolmekin vuotta, kunnes seuraava levy ilmestyy. He voivat pitää taukoa kirjoittamisesta. Mua kiehtoo se myös vaatesuunnittelussa. Miksi vaatteiden pitäisi vanhentua? Olen miettinyt, että mitä jos en joskus tekisikään vaatekokoelmaa silloin, kun pitäisi.

Eikö se olisi yritystoiminnalle suorastaan itsemurha, koska muotiala on sellaista kuin se on – syklistä ja tiukasti aikataulutettua? Uudet mallistot tulee esitellä puolivuosittain. Kaksi mallistoa vuodessa on jo iso ponnistus. Nykyään jotkut suunnittelijat tekevät myös pre-mallistoja, kahdesti vuodessa niitäkin.

Tahti on hurja. Jos kerran jättäytyy pois junasta näin kovan kilpailun edessä, on suuri riski, että unohtuu ja pyyhkiytyy kokonaan pois kartalta.

– Ja se tässä on ihanaa!, Asplund innostuu.

– Vertaan taas artisteihin ja musiikkiin, mutta tulee aikoja, jolloin syntyy floppiteoksia. Tulee aikoja, jolloin unohdetaan. Jotkut kysyvät, että mitä sitten, kun sun risti ei enää myy. Että teenkö mä sitten jonkun uuden korun. En. Sitten se ei myy ja ehkä se nousee joskus kymmenen vuoden päästä jostain. Ei sitä saa liiaksi ajatella.

– On tehtävä niitä asioita, mitkä tuntuvat omalta jutulta, eikä pidä antaa ulkopuolelta tulevien paineiden muuttaa itseään. Saan paljon palautetta asenteestani. Mulle sanotaan, että pysy sellaisena kuin olet. Se tuntuu hyvältä. Pitää myös jaksaa pysyä analyyttisena ja ehdollistaa niitä asioita, mitä tekee, Asplund tietää.

Henkilö

Kuusi päivää, seitsemän yötä

Takana reissuja Suomessa ja ulkomailla, lukuisia katsottuja esityksiä, palavereita ja sopimuksia. Taiteellinen johtaja Mikko Kanninen...

Ovi auki kirjakauppaan

Hämeenpuiston vilinä jää ohuen lasin toiselle puolen.

Hullut ja rohkeat

Suutariopiskelijat perustivat kenkäpaja Pihkan Tampereen Lielahden tehdasalueen perukoille opettajien ja kavereiden epäilevästä suhtautumisesta...

Istuva ihminen

Sini Ilvonen Kokemäenjoen rannassa Huittisissa.

Kirjailija Harri István Mäki

Työn sankari

Kirjailija työssään.

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Tieto tuo tuopin

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Jan Jwan Kurimi

Taide syntyy tunteesta

Jan Jwan Kurimin kanvaasilla Syyria kohtaa Suomen.

Simo Ollila asuu Annikin korttelissa.

Tapahtumia talkoohengellä

Simo Ollilalle Annikin Runofestivaali on elämäntapa.

Sairaanhoitaja Anna Järvinen

Kätilöopiskelija

Janne Viinasen studiokuvauskurssilla kuvattiin esine ja ihminen. Anna Järvinen opiskelee kätilöksi Tampereella ja käy töissä Tipotien...

Ilman täyttää siipien havina, kun pulut lennähtävät tottuneesti ruokailemaan Veijon kämmenelle.

Hervantalainen 2015

Hervantalainen Veijo Rantala tuntee Ahvenisjärven eläimet.

Hervanta 2015

Hervantaa 2015

Ihmisiä Hervannassa syksyllä 2015.

Hervanta 2015

Miltä näyttää Hervanta syksyllä 2015?

Kuvat on otettu studiokuvauskurssille, jossa tehtävänä oli kuvata henkilö ja hänelle tärkeä esine.

Laura ja puputossut

Laura ja uudet, hienot ja hohtavat tennarit.

Kirjat toimivat Paulin asunnon sisustuselementteinä.

Paulin vino pino

Pauli toi studiolle kotinsa tärkeimmän sisustuselementin.

Sami Sänpäkkilä

Analogiaikuinen

Tamperelainen Fonal Records -levy-yhtiö on pysytellyt pinnalla jo 20 vuotta alan kurjasta tilanteesta huolimatta.

Parrakas runotyttö

Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala on nyt myös kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa julkaistiin maaliskuussa.

Dokumentaarisuus on täällä

Kuvajournalistin repertuaariin kuuluu yhä useammin liikkuva dokumentaarinen kuva. Lyhytdokumentti on vahva väline, mutta se ei syrjäytä valokuvaa...