Muistissa

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 10:20
TEKSTI: Anni Reenpää, Usva Torkki
KUVAT:

Jyrki Vainonen

”Minulla ei ole muistikirjaa. En työskentele suunnittelemalla, vaan kirjoitan ennemminkin seikkailemalla ja harhailemalla ilman kompassia. Jos idea on elinkelpoinen, se säilyy kyllä päässäni siihen asti, että saan tarinan kirjoitettua.”

Salla Simukka

”Pidän eniten kovakantisista muistikirjoista, jotka kestävät laukussa. Viivattomat sivut ovat myös plussaa, koska pidän piirtämisestä. Kirjoitan tähän kauppalistoja ja arkisia asioita. En kirjoita muistikirjaan kirjojen alkuja tai sellaista, jota luulisi kirjailijan kirjoittavan. Kirjoihin liittyvä muistikirja toimii aivojen kovalevyllä.”

Johanna Sinisalo

”Kirjaan tietokoneelleni ylös sekä mieleen johtaneita ideoita että internet-linkkejä. Tekstin käsittely on helppoa, kun sanojen paikkoja voi vaihdella joustavasti. Käytän kirjoissani paljon lähdeaineistoja, ja niitä ja muita muistiinpanoja on kätevämpää yhdistellä ruudulla kuin päässä.” 

Kirsi Kunnas

”Kirjoitan ajatuksiani sattumanvaraisille paperinpalasille, usein käytetyille kirjekuorille. Tapa alkoi, kun asuin nuorena siskoni Alilan kanssa samassa huoneessa. Aivoni alkoivat aina kiehua yöllä, kun Alila jo nukkui. Opettelin kirjoittamaan pimeässä, koska en halunnut herättää Alilaa sytyttämällä valoja.” 

Jyrki Vainonen
Salla Simukka
Johanna Sinisalo
Kirsi Kunnas

Juttu on julkaistu tässä lehdessä

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015

Päähenkilö: valokuvataiteilija Sanni Seppo

ISSUU - Katse 1/2015, kevät-kesä 2015 by Katse

4 esinettä

Sofi ja mehupillit

Maalaa, kuvaa ja taiteile

Neljä tuoretta Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunutta kuvataiteilijaa esittelee lempityövälineensä.

Olympia

Uudet tilat

Katse tutustui Tampereen uusiin kulttuurinesitystiloihin.