Parrakas runotyttö

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 11:19
TEKSTI: Roosa-Maria Kauppila
KUVAT:

Puhelin välkkyy tauotta pöydällä. Se on esillä varalta, jos vaikka Arto Nyberg sattuisi soittamaan. Vastapäätä istuu puhelimen omistaja Marko Annala, joka tunnetaan parhaiten Mokoma-yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Maaliskuussa hän julkaisi esikoisromaaninsa Värityskirja, joka on rehellinen kuvaus minuudesta. Kielen ja kirjoittamisen tärkeys nousee jatkuvasti esiin taiteilijan puheessa.

Kirjoittaminen on väylä ilmaista itseään. Annalan mukaan tapa voisi olla joku muukin, mutta kirjoittaminen on muotoutunut hänelle luonnolliseksi.

”Pystyn elämään tätä näkyvää todellisuutta, jos voin luoda pään sisälle toisen, näkymättömän todellisuuden, jota itse muokkaan.”

Kieli on väline asian ja ajatuksen esiin tuomiseksi. Sisältö on keskeistä eikä kielioppivirheisiin tarvitse kiinnittää huomiota. ”Mutta jos ihminen ei osaa sanoa mitään järkevää ja sillä on huono kielioppi, se vois olla vaikka karhu, jos niikseen tulee.”

Mokoman lyriikoissa Annala tavoittelee ajattomuutta, romaania työstäessä rajoitukset sai työntää sivuun. Saman lyyrisen otteen tunnistaa kansien välistä, ja luvut on kiteytetty useasti yhdellä täsmällisellä lauseella.

Kysymyksen, oletko ajatellut kirjoittaa, esitti Liken kustannuspäällikkö baaritiskillä. Annala totesi, että on, paljonkin, mutta mistä? ”No itsestäsi.”

”En ole koskaan ajatellut, että kirjoittaisin itsestäni.” Idea syveni Mokoman viimeisimmän albumin Elävien kirjoihin myötä. Annala huomasi, ettei kannattaisi heittää romukoppaan kahdenkymmenen vuoden uraa ja omaa persoonaa. Hänen elämässään on tapahtunut tarpeeksi sen ollakseen kirjan arvoinen.

Värityskirja-teos on lajiltaan autofiktiota, se yhdistää omaelämäkerrallisuuteen fiktiota. Tyypillistä autofiktiolle on muistin hataruuden tunnustaminen.

Preesens on armoton teoksen muille henkilöhahmoille. ”Kun kuvailen 16-vuotiaan minun ystäväpiiriä, ne on just niin juntteja kun ne silloin oli. Ihmisiä ei voi esitellä persoonina, jollaisia he myöhemmin ovat.” Ainoastaan päähenkilö kasvaa, muut ovat ajankuvia. ”Valinta tuntui silti oikealta, on paljon verevämpää olla istumassa koulun pihalla vesilammikossa kuin muistella istuneensa siellä.”

Luovuus oli luonteva kantava teema. Isyyttä tarkkaillaan miehisestä näkökulmasta. Suora linja toiveesta, että pojasta polvi paranee, kulkee Annalan isoisän, isän ja hänen itsensä kautta omaan poikaan.

Trauman läsnäololta ei voi kirjaa lukiessa välttyä. Annalalle olisikin ollut helpompaa olla kirjoittamatta vuosien takaisesta koulukiusaamisesta. ”Mitään syytä itseni takia siihen ei ollut ja en olisikaan kirjoittanut koko kirjaa, jos en uskoisi, että sillä olisi itseäni suurempi merkitys.”

Helpointa jälkikäteen lisäiltävää oli luonto ja sen kuvailu, joka on ollut läsnä Annalan elämässä aina.

Julkaiseminen ei ollut itsestäänselvyys. Samana päivänä, kun kirja meni painoon, Annala pyysi odottamaan hetken ja kävi viimeisen keskustelun itsensä kanssa. ”Kyllä se ihan hilkulla oli koko ajan.”

Annala muistelee vierailuaan kirjakaupassa, jossa hänen teostaan ei ollut esillä yhtään kappaletta ja jupisi kotimatkan pettyneenä partaansa. Ensimmäinen painos oli myyty loppuun viidessä päivässä.

 

Henkilö

Muille maille aikanaan

Vaatesuunnittelija Antti Asplundin ensimmäinen mallisto julkaistiin loppuvuodesta 2006. Suomi on Asplundille jo tuttu leikkikenttä, mutta...

Kuusi päivää, seitsemän yötä

Takana reissuja Suomessa ja ulkomailla, lukuisia katsottuja esityksiä, palavereita ja sopimuksia. Taiteellinen johtaja Mikko Kanninen...

Ovi auki kirjakauppaan

Hämeenpuiston vilinä jää ohuen lasin toiselle puolen.

Hullut ja rohkeat

Suutariopiskelijat perustivat kenkäpaja Pihkan Tampereen Lielahden tehdasalueen perukoille opettajien ja kavereiden epäilevästä suhtautumisesta...

Istuva ihminen

Sini Ilvonen Kokemäenjoen rannassa Huittisissa.

Kirjailija Harri István Mäki

Työn sankari

Kirjailija työssään.

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Tieto tuo tuopin

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Jan Jwan Kurimi

Taide syntyy tunteesta

Jan Jwan Kurimin kanvaasilla Syyria kohtaa Suomen.

Simo Ollila asuu Annikin korttelissa.

Tapahtumia talkoohengellä

Simo Ollilalle Annikin Runofestivaali on elämäntapa.

Sairaanhoitaja Anna Järvinen

Kätilöopiskelija

Janne Viinasen studiokuvauskurssilla kuvattiin esine ja ihminen. Anna Järvinen opiskelee kätilöksi Tampereella ja käy töissä Tipotien...

Ilman täyttää siipien havina, kun pulut lennähtävät tottuneesti ruokailemaan Veijon kämmenelle.

Hervantalainen 2015

Hervantalainen Veijo Rantala tuntee Ahvenisjärven eläimet.

Hervanta 2015

Hervantaa 2015

Ihmisiä Hervannassa syksyllä 2015.

Hervanta 2015

Miltä näyttää Hervanta syksyllä 2015?

Kuvat on otettu studiokuvauskurssille, jossa tehtävänä oli kuvata henkilö ja hänelle tärkeä esine.

Laura ja puputossut

Laura ja uudet, hienot ja hohtavat tennarit.

Kirjat toimivat Paulin asunnon sisustuselementteinä.

Paulin vino pino

Pauli toi studiolle kotinsa tärkeimmän sisustuselementin.

Sami Sänpäkkilä

Analogiaikuinen

Tamperelainen Fonal Records -levy-yhtiö on pysytellyt pinnalla jo 20 vuotta alan kurjasta tilanteesta huolimatta.

Dokumentaarisuus on täällä

Kuvajournalistin repertuaariin kuuluu yhä useammin liikkuva dokumentaarinen kuva. Lyhytdokumentti on vahva väline, mutta se ei syrjäytä valokuvaa...

Reportaasin renessanssi

Touko Hujanen menee paikkoihin ja katsoo, mitä niistä löytyy. Sitten hän harhailee ja höseltää. Tästä kaikesta syntyy Uuden Maan Sanomat.