Tarina kahdesta kaupungista

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 10:48
TEKSTI: Satumaari Ventelä, Usva Torkki
KUVAT:

Osa I

Maaliskuisena iltapäivänä Vuoreksen yllä lepää kylmä sumu. Päätien varrella rakennetaan. Nostokurjet kyntävät utuista taivasta ja paljaalla hakkuuaukiolla kaivinkone sommittelee räjäytysmattoja lumen läikittämään maahan.
Tämä on Tampereen uusi taidekaupunginosa, jossa sitä esittelevien nettisivujen mukaan yhdistyvät luonnonläheisyys, laadukas arkkitehtuuri, ekologisuus ja uusimmat tekniset ratkaisut.
Vuores levittäytyy myös Lempäälän puolelle ja kaupunkien välistä yhteishanketta on hehkutettu ainutlaatuisena. Muutos on ollut täällä kiireinen ja väsymätön. Siitä todistavat kaadettujen puunrunkojen ruumiinvalvojaiset tienpientareilla.

Vuoresta alettiin rakentaa vuonna 2008. Vuonna 2020 sen pitäisi olla 14 000:n asukkaan ”pikkukaupunki”. Vielä ei kaduilla kuhina käy. Kylänraitti on unelias.
Väripilkun harmauteen tuo bussia odotteleva Jenni Pitkänen punaisessa päällystakissaan. Pitkänen ja rattaissa istuva Nooa-poika ovat asuneet Vuoreksessa puolitoista vuotta.
Perhe on viihtynyt, eikä ihme. Alue on räätälöity juuri heidän kaltaisilleen; löytyy päiväkoti, koulu, leikkipaikkoja ja hyvät yhteydet keskikaupungille.

Vuoreksen brändi on rakennettu taiteen ja luonnon ympärille. Sankka kuusikko siintää joka ilmansuunnassa, mutta rakennusten välissä näkyy vain muutama orpo puu.Kaupunginosan hermokeskuksen, Vuores-talon, takaa aukeaa lumen peittämä näkymä. Tämä autio aava on Keskuspuisto. Heinäkuisessa ilta-auringossa sen pienet purot ja tulvaniityt ovat epäilemättä viehättäviä, mutta kevään kylmässä valossa maisema on kolkko. Näköpiirin reunalla taivaltaa yksinäinen koiranulkoiluttaja.

Keskuspuistoon vievää kävelytietä reunustaa TAMKin opiskelijoiden tekemä näyttävä taideaita. Koristuksia löytyy myös talojen seinistä ja pihoilta. Illan hämärtyessä vuoreslaisten tietä valaisee valotaide.
Vuoden 2012 asuntomessualueen, Virolaisen, katujen varret on valjastettu galleriatilaksi valokuvanäyttelylle. Juha Suonpään mustavalkokuvissa näkyy luonnontilainen Vuores sähkökaappien kylkiin liimattuna.
Teokset toimivat kirjaimellisina ikkunoina menneisyyteen, sillä ne seisovat samoilla sijoilla, joissa Suonpää on aikoinaan kuvat ottanut.
Maisema varpuspöllön pesän ympärillä on muuttunut kovin.

 

Osa II

Vuoresta viistävältä Ruskontieltä lähtee metsän halki polku, jota pitkin pääsee parissa minuutissa uuden kaupunginosan vastakohtaan.
Metsänrajasta avautuu vanha maatila. Jalkojen alla lätsähtää hevosenlantaa ja neljä erikokoista koiraa juoksentelee ja haukkuu pihalla. Pihaan kantautuu rekkojen häly. Aurinko siivilöityy islanninhevoskaksikon ja maatalon ylle. Talon kuistilta kurkistaa valokuvaaja Juha Suonpää. Hän on yksi muutamasta kymmenestä vanhan Vuoreksen puolella asuvista.
Suonpää on tullut tunnetuksi perinteisen Vuoreksen puolustajana. Hän on tehnyt alueesta esimerkiksi dokumenttielokuvan ja valokuvasarjoja.

Suonpään perhe muutti Anniston taloon vuonna 1997, kun Vuoreksen alue oli vielä soista metsää.
Suonpää rakentaa pihapiiriä taiteen sääntöjen mukaan, mutta eri tavoin kuin uuden Vuoreksen asuinalueella. Vanhassa Vuoreksessa taide muodostuu pitkän kaavan kautta, pihalta löytyvien koiranhautojen tai omenapuiden muodossa. Taidetta ei erota arjen näkymästä, vaan se on pihan eläimissä, historiassa ja estetiikassa.
”Välillä pitää vähän nipistää itseään, että huomaa taiteen”, Suonpää sanoo.

Tila muodostuu väljästi ja luonto on sen sisässä, ei jossakin ulkopuolella. Maisemaa muokataan rautakangen tarkkuudella, sen perusteella, jaksaako pihalla olevaa kiveä siirtää vai ei. Päätöksiä harkitaan pitkään; kuistin laajennusta suunniteltiin viisitoista vuotta.
Uusi Vuores taas on Suonpään mukaan kuin avaruudesta pudonnut. Ennen Vuoreskeskuksen kohdalla laidunsi hirviä ja palokärjet rummuttivat, mutta nyt kaikki on laitettu sileäksi ja rakennettu sitten uudestaan. Se on rakennusteknisesti halvinta, mutta myös hävittää kaiken pitkäikäisen.
”Siinä on aika surutyömäinen vire. Ikään kuin yritetään elvyttää se luonto takaisin, kun se on ensin pyyhkäisty pois”, Suonpää toteaa.
Tuodakseen uuden ja vanhan Vuoreksen yhteen Suonpää työstää nyt valokuvakirjaa uuden ja vanhan kohtaamisesta. Ensimmäinen kuva on arkistokuva viime vuosisadan alusta, ja Suonpää tarttuu kameraan yhä usein taltioidakseen Vuoreksen historiaa. Suonpään tavoite on avata vuoreslaisille paikan historiaa ja olemusta. Lähtökohtaisesti vanha ja uusi ovat erillään, mutta Suonpää haluaa rakentaa virtuaalisen sillan aluetta jakavan maantien ylitse.
”Me rakennamme oman elämämme, mutta Vuoreksessa se on valmiiksi rakennettu”, Suonpää summaa.

Vuoreksen markkinoinnissa korostuu luonnonläheisyys. Metsää ei uusien talojen tieltä kuitenkaan ole juuri säästetty.
Jenni ja Nooa Pitkänen odottavat bussia Vuoreksen Puistokadun varressa. Asuinaluetta rakennetaan vielä vuosia.
Päätien varressa räjäytetään kalliota uusien rakennusten tieltä. Alue oli ennen soista ja mäkistä metsämaata.
Juha Suonpään mustavalkokuvissa näkyy luonnontilainen Vuores sähkökaappien kylkiin liimattuna. Kuvan teos on nimeltään Varpuspöllönpesä.
Puuvanhusten tilalla kohoavat nyt nostokurjet.
Suonpää tekee valokuvakirjaa Vuoreksen muutoksesta. Vuoreskeskuksen kohdalla laidunsi ennen hirviä.
Suonpää työstää valokuvakirjaansa Anniston tuvan pöydän ääressä. Perheen sukutila meinattiin jyrätä uuden asuinalueen tieltä, joten Suonpää ryhtyi taistelemaan tilan puolesta.
Anniston tilan pihapiiri muodostuu useista vanhoista rakennuksista, kuten hirsiaitasta ja hevosten pihattona toimivasta navetasta. Uusi Vuores levittäytyy tulevaisuudessa myös tilan ympärille, johon on kaavoitettu rakennuksia.
Suonpäiden koirat ovat melkein yhtä isoja kuin viereisessä aitauksessa juoksentelevat ponit. Kuvassa koiria silittää Marja-Leena Korte-Suonpää.
Suonpäät saavat kanamunat oman tilan tuotannosta, vaikka ketut ovat popsineet pulskimmat siivekkäät suihinsa.
Pihapiirissä käyskentelevät islanninhevoset kuuluvat maisemaan.
Juha Suonpää tekee valokuvakirjaa Vuoreksen historiasta, jotta paikan luonnetta ymmärrettäisiin.
Vuoreksessa taidetta on esimerkiksi talojen julkisivuissa.
Anniston tilalla pihapiirin kauneuden annetaan muodostua pikkuhiljaa.
Parinsadan metrin päässä Suonpään tilasta avautuu Vuoreksen uusi keskusta.

Juttu on julkaistu tässä lehdessä

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015

Katse 1/2015, kevät-kesä 2015

Päähenkilö: valokuvataiteilija Sanni Seppo

ISSUU - Katse 1/2015, kevät-kesä 2015 by Katse

Reportaasi

Elämyspalasten viikko

Tampere Film Festivalin kävijän katse on utuinen.

Kansan hylkäämän perinteen puolustajat

Tamperelaisen kansantanssiryhmä Sorokoskan jäsenille polska, jenkka ja sottiisi ovat osa identiteettiä. Ilo ja yhteishenki ovat pitäneet monet...

Reenikämpillä

Tamperelaisten musiikki-intoilijoiden treenikämpät täyttävät sekalaisia tarpeita.

Musiikin taju

Katse-lehti oli paikalla, kun Santtu-Matias Rouvali helmikuussa 2013 nousi ensimmäistä kertaa lavalle Tampere Filharmonian kanssa.

Anne, 55

Kultaa kirveelle ja korvelle

Alkuvuosina istuimme mieheni kanssa eri puolilla hallia. Sitten kannatimmekin jo samaa joukkuetta, kertoo Tapparaa 13-vuotiaasta fanittanut Anne...

Sebastian Schultz tehdasrakennuksen katolla.

Urbaanin historia

Kun autioitunut tehdasalue päästetään elämään omaa elämäänsä ilman ulkoista kontrollia, syntyy paikka, joka on kaikkien eikä kenenkään. Siellä...

Anna Muotka ja hänen poikaystävänsä Rovaniemen kaupunkiviljelijöiden palstalla keräämässä syksyn satoa.

Kaupunkiviljelijöiden palsta

Rovaniemen kaupunkiviljelijöiden palsta on keskellä kaupunkia. Anna Muotka on yksi viljelijöiden vapaaehtoisista jäsenistä.

Maisa Salonen ja Sofia Salmi liiketilansa edustajalla.

Laadukkaat nahkatuotteet valmistuvat käsin Kehräsaaressa

Kolmen naisen pyörittämä Kenkäpaja Pihka valmistaa laadukkaita nahkatuotteita käsityönä.

Pyörät kohti parkettia

Tanssisalissa on odottava tunnelma. Ilman täyttää hyväntuulinen rupattelu, kun viimeisetkin tulijat saapuvat paikalle. Itsestään selvää ei ole se...