Henkilö

 

Dokumentaarisuus on täällä

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 13:11
TEKSTI: Linda Manner
KUVAT:

Kuvajournalistin repertuaariin kuuluu yhä useammin liikkuva dokumentaarinen kuva. Lyhytdokumentti on vahva väline, mutta se ei syrjäytä valokuvaa.

Parrakas runotyttö

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 11:19
TEKSTI: Roosa-Maria Kauppila
KUVAT:

Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala on nyt myös kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa julkaistiin maaliskuussa.

Sami Sänpäkkilä

Analogiaikuinen

Maanantai, 15. Elokuuta 2016 - 12:47
TEKSTI: Irene Stachon
KUVAT:

Tamperelainen Fonal Records -levy-yhtiö on pysytellyt pinnalla jo 20 vuotta alan kurjasta tilanteesta huolimatta.

Kirjat toimivat Paulin asunnon sisustuselementteinä.

Paulin vino pino

Tiistai, 8. Joulukuuta 2015 - 0:47
TEKSTI: Pinja Tavasti
KUVAT:

Pauli toi studiolle kotinsa tärkeimmän sisustuselementin.

Kuvat on otettu studiokuvauskurssille, jossa tehtävänä oli kuvata henkilö ja hänelle tärkeä esine.

Laura ja puputossut

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 13:03
TEKSTI: Senni Luttinen
KUVAT:

Laura ja uudet, hienot ja hohtavat tennarit.

Hervanta 2015

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 12:57
TEKSTI: Paula Kaskimaa
KUVAT:

Miltä näyttää Hervanta syksyllä 2015?

Hervanta 2015

Hervantaa 2015

Sunnuntai, 15. Marraskuuta 2015 - 17:51
TEKSTI: Matti Vassinen
KUVAT:

Ihmisiä Hervannassa syksyllä 2015.

Ilman täyttää siipien havina, kun pulut lennähtävät tottuneesti ruokailemaan Veijon kämmenelle.

Hervantalainen 2015

Sunnuntai, 15. Marraskuuta 2015 - 0:13
TEKSTI: Pinja Tavasti
KUVAT:

Hervantalainen Veijo Rantala tuntee Ahvenisjärven eläimet.

Sairaanhoitaja Anna Järvinen

Kätilöopiskelija

Torstai, 12. Marraskuuta 2015 - 10:30
TEKSTI: Elias Lahtinen
KUVAT:

Janne Viinasen studiokuvauskurssilla kuvattiin esine ja ihminen. Anna Järvinen opiskelee kätilöksi Tampereella ja käy töissä Tipotien terveysasemalla.

Simo Ollila asuu Annikin korttelissa.

Tapahtumia talkoohengellä

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 11:03
TEKSTI: Anni Reenpää
KUVAT:

Simo Ollilalle Annikin Runofestivaali on elämäntapa.

Jan Jwan Kurimi

Taide syntyy tunteesta

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 17:25
TEKSTI: Anna Tervahartiala
KUVAT:

Jan Jwan Kurimin kanvaasilla Syyria kohtaa Suomen.

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Tieto tuo tuopin

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 17:10
TEKSTI: Arttu Muukkonen
KUVAT:

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Kirjailija Harri István Mäki

Työn sankari

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 6:40
TEKSTI: Teppo Moilanen
KUVAT:

Kirjailija työssään.

Istuva ihminen

Tiistai, 18. Marraskuuta 2014 - 11:35
TEKSTI: Veera Hongisto
KUVAT:

Sini Ilvonen Kokemäenjoen rannassa Huittisissa.

Hullut ja rohkeat

Keskiviikko, 27. Marraskuuta 2013 - 16:35
TEKSTI: Vilja Pursiainen
KUVAT:

Suutariopiskelijat perustivat kenkäpaja Pihkan Tampereen Lielahden tehdasalueen perukoille opettajien ja kavereiden epäilevästä suhtautumisesta huolimatta.

Muotoilija verkossa

Perjantai, 1. Maaliskuuta 2013 - 0:00
TEKSTI: Laura Hakalisto
KUVAT:

Ovi auki kirjakauppaan

Lauantai, 1. Joulukuuta 2012 - 0:00
TEKSTI: Ella Kiviniemi
KUVAT:

Hämeenpuiston vilinä jää ohuen lasin toiselle puolen.

Kuusi päivää, seitsemän yötä

Maanantai, 12. Maaliskuuta 2012 - 12:00
TEKSTI: Kati Laukkanen
KUVAT:

Takana reissuja Suomessa ja ulkomailla, lukuisia katsottuja esityksiä, palavereita ja sopimuksia. Taiteellinen johtaja Mikko Kanninen vaikuttaa syystäkin helpottuneelta voidessaan sanoa, että tämän vuoden Tampereen teatterikesän pääohjelmisto on kasassa.

”Ohjelman rakentaminen oli loppujen lopuksi helppoa. Tietyt esitykset pomppasivat selvästi esiin.”

Muille maille aikanaan

Lauantai, 6. Marraskuuta 2010 - 17:23
TEKSTI: Evelin Kask
KUVAT:

Vaatesuunnittelija Antti Asplundin ensimmäinen mallisto julkaistiin loppuvuodesta 2006. Suomi on Asplundille jo tuttu leikkikenttä, mutta ulkomaille hänellä ei ole vielä mikään kiire.