Reportaasi

Reportaasin renessanssi

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 14:02
TEKSTI: Petri Huhtinen
KUVAT:

Touko Hujanen menee paikkoihin ja katsoo, mitä niistä löytyy. Sitten hän harhailee ja höseltää. Tästä kaikesta syntyy Uuden Maan Sanomat.

Pyörät kohti parkettia

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 13:47
TEKSTI: Tiina Hautamäki, Sarita Piipponen
KUVAT:

Tanssisalissa on odottava tunnelma. Ilman täyttää hyväntuulinen rupattelu, kun viimeisetkin tulijat saapuvat paikalle. Itsestään selvää ei ole se, että läsnäolijoista jokainen ammentaa elämäänsä iloa nimenomaan tanssista. Heistä näet suurin osa istuu pyörätuolissa.

Tommi Alanen edustaa kelloseppien nuorta sukupolvea.

Kellosepän työ on tarkkaa puuhaa

Maanantai, 12. Joulukuuta 2016 - 3:26
TEKSTI: Leevi Vähälä
KUVAT:

Kelloseppä Tommi Alasella on oma yritys ja liiketila Tampereella, aivan Laukontorin vieressä.

Eero Lähde on Koneet Kiertoon-yrityksen toinen omistaja.

Tammelassa kierrätetään koneita

Maanantai, 12. Joulukuuta 2016 - 2:53
TEKSTI: Leevi Vähälä
KUVAT:

Tampereen Tammelassa sijaitseva Koneet Kiertoon -liike kierrättää vanhaa tietokoneromua.

Opuntia on täynnä toistaan erikoisempia kasveja.

Kaktuksia joka lähtöön!

Sunnuntai, 11. Joulukuuta 2016 - 22:24
TEKSTI: Roosa-Maria Kauppila
KUVAT:

Floristimestari Elina Koski sekä Jussi Koski perustivat kukkakauppa Opuntian vuonna 2014.

Vuoreksen markkinoinnissa korostuu luonnonläheisyys. Metsää ei uusien talojen tieltä kuitenkaan ole juuri säästetty.

Tarina kahdesta kaupungista

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 10:48
TEKSTI: Satumaari Ventelä, Usva Torkki
KUVAT:

Taide piristää rakennusten seiniä ja pihoja Vuoreksen uudessa kaupunginosassa Tampereella. Läheisellä Anniston tilalla taide ei ole näyttely vaan elämäntyyli. Mitä tapahtuu, kun pysäyttämätön voima kohtaa järkähtämättömän esteen?

Pysäköinnintarkastajat Tomi ja Timo kierroksellaan Tampereella.

Tarkastajan työpäivä

Perjantai, 12. Joulukuuta 2014 - 18:02
TEKSTI: Silja Viitala
KUVAT:

Tampereen kaupungin pysäköinnintarkastajat valvovat lakia, mutta tuovat myös rahaa kaupungin kirstuun. Parkkisakkoja vihataan, vaikka niiden saamiseen voi itse vaikuttaa.

Anne, 55

Kultaa kirveelle ja korvelle

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 16:33
TEKSTI: Maija-Liisa Juntti
KUVAT:

Alkuvuosina istuimme mieheni kanssa eri puolilla hallia. Sitten kannatimmekin jo samaa joukkuetta, kertoo Tapparaa 13-vuotiaasta fanittanut Anne.

Pärekorikauppias Sointu Vuorela Porin torilla.

Pitkät perinteet pärekorikaupassa.

Keskiviikko, 12. Marraskuuta 2014 - 16:56
TEKSTI: Silja Viitala
KUVAT:

Pärekorikauppaa käydään vielä Porin torilla, mutta kuinka kauan?

Adi L Hasla kävi lokakuussa keikalla Tampereen Semaforissa.

Räppärin duuni-ilta Tampereella

Tiistai, 11. Marraskuuta 2014 - 17:28
TEKSTI: Silja Viitala
KUVAT:

Räp-musiikki on kasvattanut suosiotaan Suomessa koko 2000-luvun. Miltä näyttää suomiräppärin työilta Tampereella?

Jani meditoi

Zazen on hiljaista istumista

Torstai, 6. Marraskuuta 2014 - 13:47
TEKSTI: Noora Vilén
KUVAT:
Lankavyyhtejä kauniisti aseteltuna

Lankakauppa Kerässä on lämmin tunnelma

Torstai, 6. Marraskuuta 2014 - 13:19
TEKSTI: Noora Vilén
KUVAT:

Jonna on lankakauppa Kerän omistaja. Pienyrittäjän arki on kiireistä, mutta lämpimät välit asiakkaisiin antavat virtaa jaksaa. Olin paikan päällä kuvaamassa syyskuisena lauantaina, jolloin paikalle kokoontui vakituista asiakaskuntaa neulomaan ja viettämään aikaa kotoisassa puodissa Tampereen Aleksis Kiven kadulla. 

Reenikämpillä

Keskiviikko, 16. Huhtikuuta 2014 - 18:51
TEKSTI: Petri Kangas
KUVAT:

Tamperelaisten musiikki-intoilijoiden treenikämpät täyttävät sekalaisia tarpeita.

Lapissa välimatkat ovat pitkiä ja autoiltua tulee kymmeniä kilometrejä päivässä

mobiilireportaasi: kylmästä huolimatta

Maanantai, 3. Helmikuuta 2014 - 18:19
TEKSTI: Senni Luttinen
KUVAT: