Sana

Sana-osion jutuissa esitellään sanallisia tuotoksia ja sanataiteilijoita. Esiin pääsevät esimerkiksi kirjailijat kirjoineen sekä kirjallisuustapahtumat.

”Hyvän olon konsultiksi” itseään  luonnehtiva Benjamin tekee musiikkia  elämästä ja rakkaudesta kannabikseen.

Tampereen trap-prinssi

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 13:49
TEKSTI: Uwa Iduozee
KUVAT:

”Hyvän olon konsultiksi” itseään luonnehtiva Benjamin tekee musiikkia elämästä ja rakkaudesta kannabikseen.

Parrakas runotyttö

Perjantai, 7. Huhtikuuta 2017 - 11:19
TEKSTI: Roosa-Maria Kauppila
KUVAT:

Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala on nyt myös kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa julkaistiin maaliskuussa.

Paavo Virta, Pekka Vahvanen

Kahden vaiheilla

Maanantai, 15. Elokuuta 2016 - 14:20
TEKSTI: Renja Nurmi, Laura Okkonen
KUVAT:

Kysyimme Paavo Virralta, tablettijulkaisujen asiantuntijalta, ja Pekka Vahvaselta, teknologiaan nihkeästi suhtautuvalta journalistilta, neljä kysymystä journalismin tulevaisuuden näkymistä ja visioita digitalisaatiosta.

Siiri Enoranta

Töissä mielikuvitusmaailmassa

Maanantai, 15. Elokuuta 2016 - 13:44
TEKSTI: Nora Hurd
KUVAT:

Siiri Enoranta nauraa härskeille jutuille ja haaveilee selkounista.

Simo Ollila asuu Annikin korttelissa.

Tapahtumia talkoohengellä

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 11:03
TEKSTI: Anni Reenpää
KUVAT:

Simo Ollilalle Annikin Runofestivaali on elämäntapa.

Jyrki Vainonen

Muistissa

Perjantai, 29. Toukokuuta 2015 - 10:20
TEKSTI: Anni Reenpää, Usva Torkki
KUVAT:

Minne tamperelaiskirjalijat tallettavat ajatuksensa?

Liekehtivä lumihanki

Tiistai, 9. Joulukuuta 2014 - 15:16
TEKSTI: Usva Torkki
KUVAT:

Lotta Jokitalo sai ylioppilaslakin ja patsasteli salamavalojen loisteessa.

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Tieto tuo tuopin

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 17:10
TEKSTI: Arttu Muukkonen
KUVAT:

Toimittaja Kaisa Iivonen vetää visoja.

Kirjailija Harri István Mäki

Työn sankari

Torstai, 20. Marraskuuta 2014 - 6:40
TEKSTI: Teppo Moilanen
KUVAT:

Kirjailija työssään.

Ehdokas

Torstai, 6. Marraskuuta 2014 - 16:44
TEKSTI: Veera Hongisto
KUVAT:

Maggie Nurminen on 24-vuotias kansanvälisen politiikan opiskelija, joka oli syksyllä 2014 ehdolla seurakuntavaaleissa.

Intohimona croissantit

Torstai, 30. Lokakuuta 2014 - 19:34
TEKSTI: Usva Torkki
KUVAT:

Jenna nauttii kahvila Mimibon rapeista leivonnaisista.

Kirjoittaja

Torstai, 30. Lokakuuta 2014 - 16:12
TEKSTI: Veera Hongisto
KUVAT:

Miikka Laineenoja on huittislainen kolmasluokkalainen, jonka kouluvuoteen kuuluu kaunokirjoittamisen opetteleminen.

16 kirjallista muistoja

Torstai, 30. Lokakuuta 2014 - 14:00
TEKSTI: Saara Tuominen
KUVAT:

Iida Ahonen on vuosia kirjoittanut päiväkirjaan.

Kirjoittaja

Tiistai, 28. Lokakuuta 2014 - 20:54
TEKSTI: Anni Reenpää
KUVAT:

Aino Saarenmaa toivoo, että kirjoittamisesta tulisi hänelle ammatti.

Toimittaja Tuija Siltamäki

Maanantai, 27. Lokakuuta 2014 - 15:35
TEKSTI: Silja Viitala
KUVAT:

Henkilökuva kirjoittajasta

Kirjoittajan muotokuva

Torstai, 23. Lokakuuta 2014 - 18:29
TEKSTI: Satumaari Ventelä
KUVAT:

Henkilökuva kirjoittavasta ihmisestä. Syksy 2014.

”Minä rakastan sinua” on huono lause

Perjantai, 1. Maaliskuuta 2013 - 16:14
TEKSTI: Ella Kiviniemi
KUVAT:

Keijut ja enkelit saavat väistyä kauhakuormaajien ja lampaanpapanoiden tieltä, kun Archie Ahola suoltaa ronskeja rakkausrunojaan.

Ovi auki kirjakauppaan

Lauantai, 1. Joulukuuta 2012 - 0:00
TEKSTI: Ella Kiviniemi
KUVAT:

Hämeenpuiston vilinä jää ohuen lasin toiselle puolen.

Hauskaa ja liikuttavaa. Alexandra Salmela ei osaa sanoa, onko hän kovasydäminen vai koskettaviin tarinoihin reagoiva.

Faust ja Vuosaari hetkauttivat Alexandra Salmelaa

Maanantai, 12. Maaliskuuta 2012 - 12:00
TEKSTI: Jonne Räsänen
KUVAT:

Alexandra Salmelan on vaikea liikuttua kulttuurista.