Renja Nurmi

CISV

CISV (2016)

Tiistai, 13. Joulukuuta 2016 - 17:12
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

CISV on kansainvälinen nuorten leirijärjestö, jolla on paikallisosasto myös Tampereella.

Paavo Virta, Pekka Vahvanen

Kahden vaiheilla

Maanantai, 15. Elokuuta 2016 - 14:20
TEKSTI: Renja Nurmi, Laura Okkonen
KUVAT:

Kysyimme Paavo Virralta, tablettijulkaisujen asiantuntijalta, ja Pekka Vahvaselta, teknologiaan nihkeästi suhtautuvalta journalistilta, neljä kysymystä journalismin tulevaisuuden näkymistä ja visioita digitalisaatiosta.

Painovoimaa vastustaen

Painovoimaa vastustaen (2016)

Torstai, 26. Toukokuuta 2016 - 17:25
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Kaisla Nurmen tanssivideoteoksessa leikitään painovoimalla ja kuvakulmalla. Teos on Nurmen päättötyö tanssiopistolla sekä lukion tanssidiplomi.

Valkyria Karanka

Salamakuvausta

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 17:30
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Erilaisia salamoilla valaistuja muotokuvia.

Pikilinnan asukas

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 17:09
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Inka-Mari Helvilä asu Tampereen Pikilinnassa, jossa oli alun perin Aaltosen kenkätehtaan työntekijöiden työsuhdeasuntoja.

Yötyöläiset

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 16:31
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Kolme ihmistä, jotka ovat töissä, kun muut nukkuvat.

Urbaanissa tilassa

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 15:47
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Anniliina Lassila ubraanissa tilassa.

Piikikkään kukkakaupan täti

Perjantai, 4. Joulukuuta 2015 - 15:12
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Elina Kosken kukkakauppa ei ole aivan tavallinen.

Vuokko ja oboe

Nuori oboen soittaja

Sunnuntai, 1. Marraskuuta 2015 - 15:10
TEKSTI: Renja Nurmi
KUVAT:

Seitsemänvuotias Vuokko on vastikään aloittanut oboen soittamisen ja on innoissaan uudesta harrastuksesta.
Kuvat on otettu harjoituskurssille syksyllä 2015.